Elina Hynynen

Olen Elina Hynynen, monipuolinen työelämän asiantuntija. Työtäni ohjaavat vahva ammattitaito, pitkä kokemus sekä kiinnostus ihmisten, työyhteisöjen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen.

Savolaisuus minussa löytää usein paikkoja, joissa huumori ja leikkimielisyys keventävät tilanteita ja rakentavat yhteyttä. Minulle erityisen merkityksellisiä ovat kohtaaminen, vastavuoroisuus ja tunne siitä, että ihminen tulee aidosti kuulluksi.

Pohjakoulutukseltani olen yhteisöpedagogi (YAMK). Olen koulutettu työnohjaaja (STOry), coach ja työyhteisösovittelija. Työtaustani rakentuu monipuolisesti muun muassa esihenkilötyöstä, opetus- ja koulutusalalta, tulkkauspalveluista, HRD-työstä sekä järjestösektorilta.

Työni keskiössä on ihminen, hänen osaamisensa ja voimavaransa. Ajattelen, että kestävät ratkaisut syntyvät silloin, kun huomioidaan yhtä aikaa sekä yksilö että ne rakenteet ja yhteisöt, joissa työ tapahtuu.

Johdan prosesseja tavoitteellisesti ja käytännönläheisesti, mutta samalla ihmislähtöisesti. Työssäni yhdistyvät strateginen ajattelu, vuorovaikutuksen ymmärtäminen sekä kyky rakentaa turvallista tilaa vaikeidenkin asioiden käsittelylle.

Haluan työni kautta mahdollistaa tukea, kannattelua ja uusia näkökulmia, jotta ihmiset voisivat voida työssään paremmin ja löytää siitä merkitystä myös muutosten keskellä.

Ammatillisen itsetuntemuksen vahvistaminen ja sisäisen johtajuuden kehittäminen ovat yksi työni tärkeimmistä tavoitteista.

Ohjaus-, valmennus- ja sovittelutyön lisäksi toimin tällä hetkellä Maria Akatemian työnohjaajakoulutuksen toisena vastuukouluttajana.

Ota yhteyttä!